Blogit21.10.2020

Anonyymi rekrytointi herättää kiinnostusta

anonyymi rekrytointi ja monimuotoisuus

Työterveyslaitos julkaisi vastikään tuloksia alkuvuodesta 2020 toteuttamastaan Monimuotoisuusbarometristä. Tutkimuksen mukaan anonyymi rekrytointi herättää paljon kiinnostusta HR-ammattilaisten keskuudessa, vaikka kovin monet eivät ole sitä vielä päässeet kokeilemaan. Tämä on hieno asia, koska anonyymin rekrytoinnin lähtökohtana on hakijoiden yhdenvertainen kohtelu ja sen tavoitteena on nimenomaan lisätä monimuotoisuutta sekä vähentää syrjintää rekrytointiprosesseissa. Samalla sen tarkoitus on auttaa rekrytoijaa kiinnittämään huomiota rekrytoinnin kannalta oleellisiin asioihin, kuten hakijan osaamiseen, koulutukseen ja työkokemukseen. Toivottavasti anonyymi rekrytointi myös onnistuu tavoitteessaan ja kykenee muuttamaan ihmisten asenteita rekrytointiprosesseissa.

Anonyymi rekrytointi suunnannäyttäjänä

Työterveyslaitoksen raportin mukaan anonyymi rekrytointi tasoittaa erilaisten ryhmien pääsyä työhaastatteluun. Se ei kuitenkaan takaa syrjimättömyyttä tai eri ryhmien valituksi tulemista. Raportin mukaan ennakkoluulot ja stereotypiat vaikuttavat enemmän kuin monet rekrytoijat edes tiedostavat. Kyselyyn vastanneista HR-ammattilaisista 11% kertoi havainneensa syrjintää oman organisaationsa rekrytoinneissa. 31 % taas kertoi, että organisaatiossa on kehitetty syrjimättömiä rekrytointikäytäntöjä.

Barometri on tehty alkuvuodesta 2020 ja siinä mainitaan, että HR-järjestelmät eivät tue anonyymin rekrytoinnin käytäntöjä, vaan prosessia joudutaan hoitamaan manuaalisesti. Näin oli alkuvuonna 2020 myös Kuntarekryn osalta, eli työ jouduttiin tekemään manuaalisesti. Nykypäivänä Kuntarekryn anonyymi rekrytointi -lisäominaisuus mahdollistaa rekrytoinnin anonyymisti hoitamisen niin pitkään, kunnes anonymiteetti kytketään pois päältä. Sen avulla varmistetaan, että hakemuksia voidaan käsitellä normaaliin tapaan, ilman pelkoa siitä, että tunnistetietoja voitaisiin urkkia hakulomakkeelta.

Kuntarekryn kehitystyön myötä voidaan todeta jälleen, että teknologia mahdollistaa anonyymin rekrytoinnin. Anonyymin rekrytoinnin osalta on myös tiedostettu, että vaikka teknologia toimii, ei se välttämättä riitä muuttamaan ihmisten asenteita. Kuitenkin tietoisuus aiheesta lisääntyy ja varmasti yhä useammat rekrytoijat ovat alkaneet miettiä omia näkemyksiään ja uskomme, että tämä tilanne tulee varmasti paranemaan myös jatkossa.

Lue myös: Miten Kuntarekryn anonyymi rekrytointi toimii ja onko siitä hyötyä?

Monimuotoisuus auttaa myös työnantajamielikuvan luomisessa

Työterveyslaitoksen barometrin mukaan monissa organisaatioissa on halua lisätä työyhteisön monimuotoisuutta. Esimerkiksi kuvallisella viestinnällä on tutkimusten mukaan vaikutusta siihen, miten eri vähemmistöihin kuuluvat kiinnostuvat organisaatiosta ja sen avoimista työpaikoista. Monimuotoisuutta voidaan harjoittaa myös tekemällä työpaikkailmoituksia useammalla kielellä, jolloin voidaan viestiä, että työpaikalla ollaan kiinnostuneita myös heistä, jotka eivät puhu äidinkielenään suomea. Positiivinen suhtautuminen työyhteisössä näyttäisi myös olevan kasvussa, tutkimukseen osallistuneista 78 prosenttia HR-ammattilaisista katsoo, että omassa organisaatiossa hyväksytään monimuotoisuuden eri ilmenemismuodot ja kannustetaan ihmisiä avoimuuteen tämän suhteen.

Olemme paljon puhuneet kunta-alan työnantajamielikuvasta asiakkaidemme kanssa ja monesti tulleet siihen tulokseen, että kunta-alan houkuttelevuutta tulisi nostaa. Kunta-alaa ruoditaan paljon mediassa, koska taloustilanne on heikko ja kunta-alaan liittyy myös tiettyjä vanhakantaisia näkemyksiä. Todellisuudessa kuitenkin monimuotoisuus näyttäytyy vahvasti kunta-alan työpaikoissa. Kunta-alan edustajista 85% on jo vuoden 2016 Työterveyslaitoksen Monimuotoisuusbarometrissä pitänyt monimuotoisuutta voimavarana ja nostaneet sen merkityksen tärkeäksi etenkin johtamisessa ja esimiestyössä, työterveyshuollon toiminnassa, henkilöstön koulutuksessa ja työsuojelussa.

Tiedetään, että kunta-aloilla organisaatiot ovat laajoja ja tehtävänimikkeitä on paljon, mutta nämä voidaan kääntää myös työnantajamielikuvan rakentamisessa voimavaraksi. Tuomalla monipuolisesti esiin eri toimialoja, yksiköitä, tehtäviä, ammattinimikkeitä ja työntekijöitä, pystytään luomaan kuvaa monimuotoisesta, monipuolisesta ja mielenkiintoisesta työyhteisöstä.

Lue myös: Kunta-alan houkuttelevuus työnhakijamarkkinoilla

Olemme panostaneet viime aikoina myös Kuntarekryssä kunta-alan monipuolisuuden esiintuomiseen ja houkuttelevuuden lisäämiseen. Kuntarekryyn on kehitetty uusia työkaluja työnantajamielikuvan rakentamiseen ja rekrytointimarkkinoinnin kehittämiseen.

Jos haluat kuulla lisää Kuntarekryn anonyymi rekrytointi -lisäosasta tai rekrytointimarkkinointimahdollisuuksista, laita meille viestiä.

haluan kuulla lisää

Lähteet:

Työterveyslaitos Monimuotoisuusbarometri 2020: https://www.julkari.fi/handle/10024/140584

https://www.ttl.fi/monimuotoisuusbarometri-2020-anonyymirekrytointi-on-haaste-joka-herattaa-kiinnostusta-organisaatioissa/

Kuntatyönantajat: https://www.kt.fi/uutiset-ja-tiedotteet/2016/monimuotoisuusbarometri