Blogit10.09.2020

Anonyymi rekrytointi ja hakijakokemus

anonyymi rekrytointi ja hakijakokemus

Anonyymi rekrytointi on ollut paljon esillä viime aikoina mediassa ja useat organisaatiot ovat lähteneet kokeilemaan anonyymiä rekrytointia ennakkoluulottomasti. Myös hakijakokemus on yksi rekrytoinnin tärkeimpiä osa-alueita ja sen merkitystä rekrytointiprosessissa ei edelleenkään voi korostaa liikaa. Mutta miten käy, kun nämä kaksi asiaa yhdistetään. Miten anonyymi rekrytointi vaikuttaa hakijakokemukseen ja voidaanko siihen vaikuttaa?

Kerro etukäteen, että kyseessä on anonyymi rekrytointi

Anonyymin rekrytoinnin tarkoituksena on korostaa hakemukselta henkilön osaamista, koulutusta ja sopivuutta tehtävään, ja samalla poistaa hakemukselta rekrytoinnin kannalta epäoleellinen tietoa, kuten ikä, sukupuoli, nimi ja niin edelleen. Sen avulla on tarkoitus edistää yhdenvertaisuutta ja korostaa hakemuksessa nimenomaan työtehtävän kannalta oleellisia asioita.

Hakijalle tulee olla alusta asti selvää, että kyseessä on anonyymi rekrytointi ja mitä se tarkoittaa hakijan kannalta. Hakijalle kerrotaan jo hakuvaiheessa, että vaikka syötät hakulomakkeen kenttiin tietoja, ne eivät näy rekrytoijalle vaan hakemusten käsittely tapahtuu täysin ilman noita tunnistetietoja. Esimerkiksi Kuntarekry.fi-sivuston työpaikkailmoituksessa jo kerrotaan erikseen, kun kyseessä on anonyymi rekrytointi. Lisäksi hakulomakkeella näkyy tieto siitä, että kyseessä on nimettömänä hoidettava rekrytointi.

Lue myös: Anonyymi rekrytointi – paras ratkaisu yhdenvertaisuuden lisäämiseksi rekrytoinneissa?

Älä jätä hakijaa epätietoisuuteen

Epätietoisuus on työnhakijan kannalta ikävin asia hakuprosessissa. Jos ei tiedä onko hakemus mennyt perille tai onko rekrytointi kenties jo päättynyt, voi hakija turhaan miettiä missä mennään. Anonyymi rekrytointi voi myös tuoda tähän lisämausteensa ja aiheuttaa ylimääräistä epätietoisuutta hakijoissa. Hakija eivät välttämättä osaa odottaa tietoja rekrytoinnin etenemisestä, kun kyseessä on nimettömänä käsitellyt hakemukset. Anonyymissä rekrytoinnissa hakijakokemuksen kannalta on oleellista muistaa, että vaikka hakijat eivät jätä tietojaan rekrytoijan näkyville, heille lähtee tietoa, miten hakuprosessi etenee ja on edennyt. Tämän mahdollistaa rekrytointijärjestelmästä tapahtuva viestintä.

Hakemusten vastaanottamisen kuittaaminen kuitenkin onnistuu automaattisesti, kuten missä tahansa rekrytoinnissa. Näin ollen voit helpottaa hakijan epätietoisuutta kertomalla. Viestissä kannattaa myös muistaa kertoa, miten hakuprosessi etenee ja milloin ja miten henkilöille kerrotaan rekrytoinnin aikatauluista ja etenemisestä. Voit myös lähettää hakijalle viestejä järjestelmän kautta, ilman että näet vastaanottajista tarkempia tietoja. Vaikka et voi viesteissä puhutella tai tervehtiä hakijaa nimeltä, ihan yhtä hyvä aloitus viestille on esimerkiksi pelkkä tervehdyssana.

Anonyymi rekrytointi Kuntarekryssä

Kuntarekryssä anonyymin rekrytoinnin ominaisuuksien kehittäminen oli yksi isoista uudistuksista viime keväänä ja anonyymin rekrytoinnin toteuttaminen on nykyään helpompaa. Hakemusten käsittely voidaan hoitaa täysin anonyymisti ja rekrytoijalta piilottaa hakijoiden tiedot, siihen asti, että rekrytoinnin kannalta on oleellista tietää, kuka hakija on. Eli siinä vaiheessa, kun hänet kutsutaan esimerkiksi haastatteluun. Jos haluat kuulla lisää anonyymin rekrytoinnin hyödyntämisestä Kuntarekryssä, laita meille viestiä ja kerromme mielellämme lisää.

Ota yhteyttä