Blogit

Blogit07.10.2020

Kooste Kuntarekry-päivästä

Eilen kokoonnuttiin viettämään toista kertaa täysin virtuaalista Kuntarekry-päivää. Osallistujia oli ennätyksellisen paljon, 140 Kuntarekry-käyttäjää ympäri Suomen.

Avaussanat

Päivän avasi mielenkiintoisesta apinahuoneesta FCG Talentin toimitusjohtaja Misa Leiber. Misan puheenvuorossa heräteltiin ajatuksia tähän päivään ja mietittiin että miten rekrytointi ja rekrytoijan toimenkuva on nyt ainakin osittaisessa murroksessa lisääntyneen virtuaalisuuden johdosta. Toisaalta myös nousi esiin että tämänkin päivän osallistujamäärä kertoo sen, että virtuaalitapahtumille on oma paikkansa. Päivä lähti mukavasti käyntiin Misan pirteillä avaussanoilla.

Seuraavaksi käytiin Anne-Marin johdolla läpi tämän vuoden aikana sivustolle tulleita uusia ominaisuuksia ja se olikin hyvä juttu, koska nousi esiin että vallitsevan tilanteen vuoksi monikaan ei ole ehtinyt paneutua uusiin toiminnallisuuksiin. Työnantajamielikuvatyön tueksi on tullut työnhakijoille suunnattuja kysymyksiä niin työpaikkailmoituksille kuin työnantajaesittelysivulle ja kerrattiin sitä että miten työnantajasivua pääsee itse päivittämään. Lue lisää työantajaesittelyiden mahdollisuuksista

Se mistä Anne-Mari oli eniten innoissaan on uusi tekoälyä hyödyntävä chattibottimme KRobotti joka palvelee www.kuntarekry.fi –sivustolla työnhakijoita erilaisissa ongelmissa. KRobotti julkaistiin 5.10.2020 yön pimeinä tunteina ja jännityksellä kokeiltiinkin että osaako se jo vastata sille esitettyihin kysymyksiin ja kyllähän se osasi. Lue lisää KRobotista täältä.

krobotti_kuntarekry_paivat.png

Tuotekehityksen terveiset

Seuraavaksi tuotejohtajamme Jari Lepistö, kertoi yleisölle terveiset tuotekehitykseltä. Hän kävi läpi Kuntarekryyn tulevia uudistuksia, mm. hakuajan päättymisen jälkeen hakijoille lähtevää viestimahdollisuutta sekä valintaesityksen kumoamismahdollisuutta. Lisäksi Jari esitteli 10-vuotisäänestyksen voittaneet kehitysideat. Käyttäjät saivat äänestää kymmenen toiveen joukosta kolme sellaista, jotka toteutetaan lähitulevaisuudessa ja ääniä olikin tullut runsaasti. Äänestyksen voitti toive siitä, että hakuajan päättymisestä lähtevään herätteeseen pystyisi jatkossa kirjoittamaan organisaatiokohtaista sisältöä. Oikein hyvä toive!

kuntarekry_kehitystoive_aanestys.png

Osallistujilta tulleiden toiveiden ja kysymysten käsittely

Risto kävi läpi saavutettavuusdirektiiviä, mitä se tarkoittaa ja missä kaikkialla se on otettava huomioon. Kuntarekry.fi:n saavutettavuuslauseke löytyy täältä. Hakijakyselyitä käytiin puolestaan läpi Sarin johdolla. Saatiin tiivis katsaus siihen miksi työnhakijoilta kannattaa kysyä rekrytointiprosessista palautetta ja mitä palautteen johdosta tulisi tehdä. Tiivistettynä voisi sanoa että kysykää palautetta ja parantakaa prosesseja palautteen perusteella.

Kuntarekryn perinteisten koulutusten rinnalle on tullut itsenäisesti opiskeltavat verkkokurssit ja näytettiin miltä ne näyttävät ja tarjonta löytyy esimerkiksi verkkokaupastamme. Verkkokurssit ovatkin vielä täysin uutta suurimmalle osalle osallistujista. Anne-Marin esittelemästä Työnhakijan oppaasta löydätte vastaukset työnhakijoiden yleisimpiin ongelmatilanteisiin ja voitte vapaasti linkittää sitä myös omille rekrysivuillenne.

Lounastauon jälkeen nähtiin hieman historian havinaa Kuntarekryn kymmenvuotis juhlavuoden kunniaksi ja katsottiin miltä ensimmäinen Kuntarekry.fi-sivuston ulkoasu näytti. Lisäksi Misa kävi puheenvuorossaan läpi kuinka paljon Kuntarekry on kasvanut ja kehittynyt kymmenen vuoden aikana ja siitä on kasvanut monipuolinen kokonaisuus, joka tukee kunta-alan rekrytointeja ja työnantajia heidän työssään. Lue myös miten Kuntarekry tehtiin.

Sitten oli aika aloittaa pienryhmätyöskentely.

Aluksi oli tarjolla kaksi ryhmää, toinen uudemmille Kuntarekry- käyttäjille ja toinen hieman jo kokeneemmille. Molemmissa ryhmissä käsiteltiin osallistujien toiveiden mukaisia toiminnallisuuksia. Osallistujat saivat vinkkejä niin kuntarekryläisiltä kuin toisiltaan. Nämä keskustelevat pienryhmät ovat monen mielestä aina näiden päivien parasta antia!

Toiset pienryhmät oli jaoteltu sitten hieman tarkempien aiheiden mukaan. Sijaisrekisteriuudistusta käsiteltiin Jarin johdolla, Intro-perehdytysjärjestelmää Tonin vetämänä, Kalle puolestaan johdatti osallistujat rekrytointimarkkinoinnin saloihin ja Anne-Marilla oli kaksikielisten kuntien ryhmässä keskustelua Kuntarekryn kaksikielisten kuntien erityispiirteistä. Kaikissa ryhmissä saatiin aikaiseksi hyvää keskustelua.

Anonyymi rekrytointi ja työkierto

Seuraavaksi oli vuorossa Riston vetämänä perehdytystä Kuntarekryn melko uuden anonyymirekrytoinnin saloihin. Asiaa käytiin läpi niin rekrytoijan kuin työnhakijan näkökulmasta. Molemmille osapuolille on tärkeää että anonyymisyys kerrotaan selkeästi käyttöliittymässä ja niinhän se on toteutettu. Ei siis voi tulla kenellekään yllätyksenä, että kyseinen rekrytointi on anonyymi. Voit lukea lisää anonyymistä rekrytoinnista täältä.

Työkiertoon voi hyödyntää joko rekrytointimoduulia tai sijaisrekisteriä, suosittelemme kuitenkin rekrytointimoduulia. Hakulomake kannattaa miettiä erityisen tarkasti, älä kysy sellaista tietoa mikä teillä on jo tiedossa, esim. työkokemus tai tutkinnot. Tiedustele että miksi henkilö haluaa työkiertoon, motivaatiotekijöitä ja häntä kiinnostavia työtehtäviä.

Virtuaalinen keskustelupaneeli vielä päivän päätteeksi

Ensimmäinen virtuaalinen keskustelupaneelimme järjestettiin videohaastattelujen hyödyntämisen ympärille. Mukana keskustelussa olivat itse videohaastatteluita käyttäneet asiakkaamme Kirsi Lehto (HSL), Laura Koski (Iisalmen kaupunki) sekä Mari Karttunen (RecRight) ja paneelin juontajana toimi meidän oma avainasiakaspäällikkömme Kimmo Koski, jolle videohaastattelut ovat lähellä sydäntä. Keskustelussa nousi esiin nykyiset tapaamisrajoitteet, mahdollisuus laajentaa haastateltavien joukkoa sekä sitä, miten paljon paremman kuvan hakijasta pystyy saamaan videon perusteella kuin pelkän kirjallisen hakemuksen kautta. Toki pitää muistaa ottaa huomioon se, että kaikille videolle esiintyminen ei ole luonnollista ja videolla saattaa siksi jännitys näkyä enemmän kuin kasvokkain kohtaamisessa. Lue lisää videohaastatteluista täältä.

videorekrytointipaneeli.jpg

Tiiviin ja asiantäyteisen päivän jälkeen asiakaspäällikkömme Maria lausui päätössanat ja toivotti osallistujille mukavaa syksyn jatkoa. Tästä on jälleen hyvä jatkaa palvelumme kehittämistä ja asiakkaidemme toiveiden toteuttamista. Fiilis tästäkin Kuntarekry-päivästä oli erittäin hyvä ja siitä kertoo pikapalaute kyselyn tulokset, josta 100% jäi hyvä tai erittäin hyvä fiilis päivästä. Saimme mukavasti toiveita ja vinkkejä jatkoon ja katsotaan mitä kaikkea ehdimme toteuttamaan ennen seuraavaa Kuntarekry-päivää!

fiilis_kuntarekry_paivasta.jpg

Terveisin,
Kuntarekryn poppoo

Lue lisää aiheista

Jaa kirjoitus