Blogit23.02.2021

Kuntarekryn työnantajaesittelysivu tukee työnantajamielikuvatyötä

Kuntarekryn työnantajaesittely

Työnantajamielikuvatyö tuo monenlaisia hyötyjä rekrytoinnin tueksi. Työnantajaesittelysivu on yksi työkalu, jonka avulla työnantajamielikuvaa voidaan rakentaa. Työnantajasivu kokoaa organisaation työpaikat yhteen paikkaan ja toimii samalla esittelynä kohti työpaikkojen hakemista. Kuitenkaan sivun sisällöksi ei riitä se, että kerrotaan olevamme työnantaja x ja tässä ovat työpaikkamme, vaan sivulta tulisi löytyä myös muuta työnhakijaa kiinnostavaa ja houkuttelevaa sisältöä.

Usein työnantajaesittelyissä unohdetaan myös se, että sen pitäisi puhutella työnhakijaa, eikä vaikkapa kyseisen kaupungin loma-aktiviteetteja etsiviä ihmisiä. Näin ollen sivuilla ei tulisi kertoa pelkästään siitä, mitä kaikkea paikkakunnalla voi tehdä, vaan millaista siellä on olla töissä. Hyvän työnantajasivun tehtävänä on siis houkutella organisaatioon sopivia kandidaatteja ja luoda heille mielikuvaa siitä, millaista organisaatiossa ja sen eri yksiköissä olisi työskennellä.

Työnantajaesittelyllä monipuolisia hyötyjä

Työnantajaesittelyn hyödyt ovat monipuoliset. Työnantajaesittelysivu antaa työnantajille mahdollisuuden luoda omaa brändiään ja tuoda esille organisaation eri puolia. Hyvän työnantajaesittelyn avulla työnantajasta voidaan tuoda esille monipuolista, hakijoita kiinnostavaa sisältöä. Sisällön tehtävänä on auttaa hakijaa tutkimaan, olisiko hän sopiva kandidaatti kyseiseen organisaatioon.

Työnantajasivuilta olisi hyvä tulla ilmi selkeästi millaista kyseisessä työpaikassa on työskennellä ja miksi sinne kannattaa suunnata. Tähän taas tarvitaan monipuolista sisältöä, jonka itse työnantajaesittely kokoaa yhteen. Monipuolista sisältöä on hyvä hyödyntää myös muissa kanavissa, kuten sosiaalisissa medioissa, rekrymarkkinoinnin tukena.

Hyvältä työnantajasivulta löytyy videoita, kuvia, tietoa ja uratarinoita, jotka kertovat miltä arki tuon työnantajan luona näyttää. Ja kun työnantajaesittelysivu on kunnossa, avautuu siitä myös nopea polku hakemaan työpaikkaa, joka hakijaa kiinnostaa. Sivuilta on mahdollista kerätä myös dataa, jonka avulla työnantajasivun sekä työpaikkailmoitusten dataa voidaan tutkia ja hyödyntää rekrytointien kehittämisessä.

Kuntarekryn uusi työnantajaesittelysivu

Kuntarekryyn on kehitetty viime syksynä uusi työnantajaesittelysivu ja muita mahdollisuuksia rekrymarkkinoinnin kehittämiseen. Työnantajaesittelysivua kehitettiin yhdessä Kuntarekryä käyttäviä organisaatioiden kanssa. Sivulta haettiin uudenlaista visuaalista ilmettä, ja kauniin ulkoasun lisäksi, sivujen tavoitteena on mahdollistaa monipuolinen sisällöntuotanto ja myös lyhentää työnhakijan polkua työnhaussa, tuomalla työpaikat helposti löydettäväksi. Sivun avulla voidaan hyödyntää sekä Kuntarekryn vahvaa tunnettuutta työnhakijoiden keskuudessa, että tuoda esiin työnantajan omaa brändiä.

Uusi työnantajaesittelysivu tuo organisaatioille enemmän mahdollisuuksia tuottaa monipuolista sisältöä rekrytoinnin tueksi ja kertoa organisaatiossa työskentelystä. Sivulle on mahdollista tuoda useita videoita ja hyödyntää monipuolisesti esimerkiksi uratarinoita yhtenä rekrytoinnin työkaluna. Hyvä esimerkki on Porin kaupungin sivu, jossa on vahvasti tuotu esiin kaupungin työntekijöitä. Sivun avulla on mahdollista tuoda myös esiin erilaisia työmahdollisuuksia, kuten sijaisuudet, harjoittelupaikat tai vaikkapa kesätyöt. Tästä hyvänä esimerkkinä on Turun kaupungin uusi urasivu, josta voi myös suoraan siirtyä tutkimaan kesätöitä tai vaikkapa sijaisuuksia. Myös Kainuun sote korostaa omilla sivuillaan esimerkiksi lääkäreiden, hoitajien ja sijaisten paikkoja.

Uusi työnantajasivu on saatavilla Kuntarekryyn lisäpalveluna ja jos haluat tutustua, miten sen käyttöönotto toimii ja kuulla lisää, niin laita meille viestiä.

Haluan kuulla lisää