Blogit01.02.2020

Leikkaushoitajan perehdytyksessä korostuu toimenpidekeskeisyys

Leikkaussalissa työskentelevien hoitajien perehdytys on usein pitkä (6-12kk). Osassa yksiköistä perehdytään sekä anestesia- että leikkaushoitajan työnkuvaan, joissakin vain toiseen. Osassa taas useampaan erikoisalaan. Joka tapauksessa hyvä perehdytys kuuluu kaikille.

Leikkaussalityössä korostuu tiimityöskentely, jossa jokaisella sen jäsenellä on oma tehtävänsä. Jos yksi tiimin jäsenistä ei osaa tai tiedä tehtäväänsä, sillä saattaa olla vakavat seuraukset joko potilaalle ja/tai koko tiimille. Hyvällä perehdytyksellä varmistetaan, että leikkaussalissa työskentelevällä hoitajalla on riittävät tiedot työstä suoriutumiseen, eikä mitään ikävää pääse tapahtumaan.

Leikkaushoitajan perehdytys alkaa yleisperehdytyksellä työyhteisöön, leikkaussaliympäristöön, aseptiikkaan, työ-ja potilasturvallisuuteen sekä lääkehoitoon. Alussa työ painottuu aamuvuoroon. Perehdytyksen edetessä erikoisalakohtainen spesifi tieto- ja taito-osaaminen korostuvat toimenpiteiden ja instrumentaatioiden osalta, joista on hyvä pitää kirjaa. Osaamisen ollessa riittävää voi leikkaushoitaja siirtyä muihin työvuoroihin.

Miksi sitten pitäisi kirjaa siitä mitä toimenpiteitä hoitaja osaa? Leikkaushoitajan perehdytyksessä korostuu toimenpidekeskeisyys. Päivystysaikana leikkaussalin ovista saattaa tulla sisään mitä /kuka tahansa, silloin on osattava työnsä ja tehdä se parhaalla mahdollisella tavalla. Perehdytykselle ei ole aikaa! On osattava olla luova ja yhdistää sekä soveltaa oppimaansa tietoa kiireellisen päivystyspotilaan hoitamisessa.

Lataa Leikkaushoitajan perehdytyssuunnitelmapohja käyttöösi vasemmasta reunasta. Pohja löytyy myös suoraan Introsta ja voit myös kokeilla leikkaushoitajan perehdytystä Intron avulla.

Kokeile Introa maksuttaTutustu Introon tarkemmin