Blogit22.11.2021

Urasivujen tutkiminen hakijan silmin

Urasivujen tutkiminen hakijan silmin

Kuten monet meistä ehkä jo tietävät, on Kuntarekry.fi -sivustolle mahdollista luoda omannäköistään sisältöä työnantajamielikuvan luomiseen. Jokaiselle työnantajalla on mahdollisuus luoda itselleen työnantajasivu tai vielä laajempi urasivu, jonne tuottaa tätä sisältöä. Tämän sisällön on totta kai tarkoitus herättää mielenkiintoa hakijoissa ja kertoa heille tärkeää tietoa teistä työnantajana potentiaalisille työnhakijoille.

Usein sisällön luomiseen käytetäänkin paljon sekä viestinnän että henkilöstöhallinnon toimesta aikaa ja sinne pyritään luomaan hyvää sisältöä. Ja mikä parasta tuota sisältöä voidaan aina päivittää, kun uusia ajatuksia ja ideoita sisältöön, työtehtäviin ja muuhun työnantajaan liittyvään tulee vastaan. Usein omille teksteilleen kuitenkin sokaistuu helposti ja tulee otettua huomioon vain se oman puolen eli työnantajan näkökulma tuon sivuston sisältöön, joten mitä jos tällä kertaa tehtäisiin niin, että avataan omat urasivumme ja heitetään päähän työnhakijan salapoliisihattu ja aletaan käymään tuota sisältöä lävitse. Hienoa, aloitetaan!

Tieto on kuningas

Usein markkinoinnissa ja viestinnässä kuulee termin, sisältö on kuningas, ja kyllähän se on totta. Mielenkiintoisen, houkuttelevan ja informatiivisen sisällön avulla voidaan kertoa työnhakijalle tärkeää tietoa meistä työnantajana ja kenties hieman viihdyttääkin lukijaa. Mutta kuitenkin tämän sisällön tärkein tehtävä on antaa hakijalle tietoa, jonka avulla hän voi ymmärtää paremmin millaista teillä on olla töissä, millaisia tehtäviä teillä on tarjolla, millaisten asioiden parissa töitä pääsee tekemään ja niin edelleen.

Joten ensimmäiseksi, kun luet sivuasi läpi: Mieti itseäsi työnhakijana. Kertooko tämä teksti, siitä millaista hakevalla Lasse Lähihoitajalla on olla töissä Pöllömäen kunnalla tai vielä parempaa Pöllömäen kunnan terveydenhuoltopalveluissa. Jos mennään yleisellä tasolla organisaatiossa, voi olla haastavaa saada mukaan kaikki toimialat ja tehtävät, joten vähintäänkin tuolla tasolla on hyvä kertoa siitä, millaisia työtehtäviä kyseisessä organisaatiossa on tarjolla. Olivatpa ne sitten insinöörien, laitoshuoltajien, lääkärien, hoitajien, johtajien tai minkä ikinä tehtäväalueen töitä. Etenkin hieman niitä ei niin tunnettuja kuntien tehtäväalueita kannattaa tuoda esiin. Näin ollen hakija voi jo varhaisessa vaiheessa hoksata, että ”Hei! Täällähän olisi minulle sopivia tehtäviä tarjolla ja mahdollisesti jopa juuri nyt avoinna!”

Lue myös: Mitä nostaa esiin urasivuilla tai työpaikkailmoituksilla

Kohtaavatko arvot, ajatusmaailmat vai vievätkö ne eri suuntaan

Töissä vietetään iso osa elämästä ja myöskin ihan perusarjesta. Siksi monille onkin nykyään tärkeää sen kiinteän korvauksen, jota palkaksi sanotaan, myös se, että hänellä on hyvä olla töissä, hän saa tehdä mieleisiä asioita ja hän jopa parhaassa tapauksessa tulee töihin ihan mielellään aamuisin, iltaisin, öisin tai milloin ikinä haluaakaan tehdä töitä. Toki tiedetään, että monissa tehtävissä työaikoja joudutaan pitämään erilaisten vuorojen avulla pystyssä, kun taas toisissa liikkumavaraa on enemmän.

Toki tässä tullaan siihen asiaan, että ihmiset ovat hyvin erilaisia ja he arvostavat ja etsivät työltään eri asioita. Toiset haluavat vain käydä töissä ja tehdä työnsä, toiset haluavat kehittyä ja kasvaa sekä mahdollisesti rakentaa komean urapolun edeten työssään. Jotkut taas kokevat saavansa työstään jotain merkityksellistä ja nauttivat kenties siitä, että voivat tehdä asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä toki tarkoittaa sitä, että kaikkia ei voi miellyttää, kaikille ei voi välttämättä sisällön avulla kertoa sitä mitä juuri hän haluaa, mutta monia asioita voidaan kuitenkin tuoda esille. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi mahdolliset kouluttautumiset, työsuhde-etuudet organisaation arvot, tavat tehdä töitä, organisaation tulevaisuuden suunnitelmia ja niin edelleen. Asioita on lukemattomia, joten niitä ei voida siis urasivuilla toki tuoda kaikkia esille, mutta näitä asioita kannattaa pohtia myös siellä työpaikkailmoitusten laatimisessa. Kun nämä asiat kohtaavat joko urasivulla tai työpaikkailmoituksella voi tuo salapoliisihattuinen työnhakija kenties todeta ”Tuollahan voisi olla oikeastaan hyvä olla töissä, kysynpä jostain lisätietoa.”

Monet kaipaavat myös vertaistukea

Monille ihmisille tärkeää on myös saada tietää, miksi juuri teidän organisaatiossanne olisi parempi olla kuin vaikkapa naapurikunnan tai yksityisen palveluntarjoajan leivissä. Arki ja itse työ voi sisällöltään olla hyvinkin samanlaista, mutta pienet asiat voivat nousta merkitykselliseksi. Monille hakijoille voi olla tärkeää saada tietoa päätöksenteoksen tueksi juuri, niiltä henkilöiltä, jotka tekisivät samaa työtä kuin hän. Tähän toimii hyvänä tapana esimerkiksi erilaiset työyhteisöjen ja -yksiköiden esittelyt, uratarinat ja videot, joissa teidän työntekijänne tuovat esiin omaa työtään, miksi pitää työstään ja miksi tykkää olla töissä juuri siellä missä on. Siksi kannattaa myös hyödyntää uratarinoita ja erilaisia työntekijäkertomuksia osana työnantajamielikuvan luomista. Nämä tarinat ja muut voivat hyvinkin kertoa sellaista asiaa työnantajasta, mitä urasivuille tai työpaikkailmoituksille voi olla muuten mahdotonta kertoa.

Jos kävit kurkkaamassa sivuasi ja koit, että hakijana sait tärkeää tietoa, niin hieno homma! Jos taas koit, että sisällöt ovat hyviä, mutta eivät välttämättä suunnattu suoraan hakijalle, on se jo hyvä alku. Ideoita tulee jatkuvasti ja erilaiset tavat rekrytointien markkinoinnissa ja työnantajamielikuvan luonnissa muuttuvat jatkuvasti. Mutta kuitenkin olemme edelleen vahvasti sitä mieltä, että työnhakijan kannalta parasta on se, että hänelle kerrotaan avoimesti ja selkeästi niitä asioita, jotka voivat vaikuttaa hänen työntekoonsa. Työnantajamielikuvan luonnissa siksi on harvoin oikoteitä onneen, vaan asioita pitää tehdä pitkäjänteisesti.

Lue myös: Kunta-alan houkuttelevuus työnhakijamarkkinoilla

Jos haluat sparrausta urasivuillesi tai muuten vain keskustella rekrytointiin liittyen, niin laita meille viestiä ja otetaan yhdessä vaikka virtuaalinen kahvihetki!