Blogit19.05.2020

Videot ja kuvat osana työpaikkailmoitusta

videot ja kuvat työpaikkailmoituksessa

Koska rakastamme kuluneita sanontoja. Tiedäthän myös sanonnan ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. Hyvä! Kuvat ovat loistava keino elävöittää työpaikkailmoitusta. Samoin videot.

Videot ovat jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan osana rekrytointeja. Ne ovat tulleet myös keskeiseksi ja ennen kaikkea toimivaksi osaksi rekrymarkkinointia. Syy tähän on selvä. Yhteen videoon on mahdollista tuoda paljon enemmän elämää kuin perinteiseen kirjoitettuun työpaikkailmoitukseen.

Miksi hyödyntää kuvia ja videoita

Hyvin usein työpaikkailmoituksen runko on hyvin samanlainen. Esitellään työnantaja ja työtehtävät sekä mitä voimme tarjota. Kaikki tämä informaatio on tärkeää ja kertoo hakijalle sen, kannattaako hänen hakea kyseistä työpaikkaa. Kuitenkin kuvien ja videoiden avulla työpaikkailmoitusta on mahdollista tehdä elävämmäksi ja tuoda paremmin esille esimerkiksi millainen työyhteisö on.

Videon avulla voidaan mahdollistaa paljon tietoa, jota työpaikkailmoitukseen ei välttämättä ole mahdollista saada mukaan, kuten keitä ovat työkaverit ja miksi he viihtyvät kyseisessä työpaikassa niin hyvin. Videon avulla katsoja on helpompi tuoda lähemmäs työyhteisöä.

Entäpä kuva?

Jos videoiden tuottaminen ei ole mahdollista, on myös kuva hyvä keino elävöittää työpaikkailmoitusta. Ja kuva toimii hyvin myös esimerkiksi työpaikkailmoituksen jakamisessa sosiaalisessa medioissa, joissa kuvat ja videot mahdollistavat hyvin erottumisen ihmisten ”skrollatessa feediään”. Jos feedissä näkyy työnantajan logo, ei se välttämättä saa hakijaa pysähtymään hetkeksi ja huomaamaan ilmoitusta. Joten ensi kerralla, kun julkaiset työpaikkailmoituksesi Kuntarekryssä, kokeile joko uutta kuvaa tai videota hakemuksen tueksi.

Videot ja kuvat osaksi työpaikkailmoitustasi Kuntarekry.fi –sivustolla

Olemme luoneet Kuntarekryyn mahdollisuuden hyödyntää videoita ja kuvia osana työpaikkailmoitusta. Kun julkaiset ilmoituksen Kuntarekry.fi –sivustolle, sinun on mahdollista vaihtaa ilmoituksessa näkyvä kuva tai tuoda video kuvan tilalle. Kuvien tallentaminen onnistuu kirjautumalla Kuntarekry.fi –sivuston työnantajatunnuksilla sivulla http://www.kuntarekry.fi/tyonantajalle. Kuvagalleriaan on mahdollista tuoda useita kuvia, mutta huomioi että vasemmassa laidassa oleva kuva on se, joka ilmoituksella näkyy. Kuvakoko suosittellaan olevan suhteesssa 1.9:1, eli 1200x628, koska tämä on esimerkiksi sosiaalisen median kanavien eniten käyttämä kuvakoko. Näin ollen kuvat skaalautuvat hyvin, myös kun ilmoitus jaetaan sosiaaliseen mediaan.

Videoiden tuonti ilmoitukselle onnistuu kahdella tavalla. Rekrytointijärjestelmässä voit työpaikkailmoitus-välilehdellä laittaa juuri sitä ilmoitusta koskevan videolinkin, tai voit kuntarekry.fi –sivuston hallinnassa määritellä kaikilla ilmoituksillanne näkyvän videon. Jos tuot ilmoitukselle videon, huomioi että kuvat ei näy samaan aikaan ilmoituksessa, vaan video on se, joka näytetään. Ja jos käytät videota ilmoituksessasi, voit kuitenkin hyödyntää kuvaa ilmoituksen jakamisessa sosiaalisiin medioihin. Vaikka ilmoituksella näkyisi video, tulee sosiaalisen median jakoon kuitenkin näkyviin kuva, joka on kuvagalleriassasi ensimmäisenä, eli vasemmassa reunassa.

Kokeile siis rohkeasti elävöittää seuraavia ilmoituksiasi videoiden ja kuvien avulla. Ja jos kaipaat apuja kuvien tai videoiden julkaisuun, ole meihin yhteydessä ja me autamme.

Lue myös: Rekrytointimarkkinointi - yhä tärkeämpi osa rekrytointeja

Ota yhteyttä

Lue lisää aiheista

Jaa kirjoitus