Ajankohtaista04.01.2020

Oppisopimuspaikkoja voi julkaista Kuntarekryssä

oppisopimus kuntarekry

Hoitotyöntekijöistä on tällä hetkellä Suomessa pulaa. Lähi- ja sairaanhoitajille on tarjolla työpaikkoja ympäri Suomen, mutta välillä tekijöitä on todella vaikeaa löytää. Esimerkiksi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä ja Sallan kunta ovat lähteneet taklaamaan osaajapulahaastetta mahdollistamalla lähihoitajaksi kouluttautumisen oppisopimuksella työn ohessa ja julkaisemalla oppisopimuspaikat hakuun Kuntarekryssä.

Oppisopimus on erittäin monipuolinen tapa hankkia lisää työntekijöitä ja kehittää oman organisaation tekemistä. Oppisopimuksella voit kouluttaa uusista työntekijöistä alan huippuosaajia tai kehittää nykyistä henkilöstöäsi entisestään. Oppisopimuksella voi suorittaa kokonaisia tutkintoja tai yksittäisiä tutkinnon osia.

Opiskelijalle

Oppisopimus mahdollistaa opiskelijalle mahdollisuuden hankkia ammatti työn ohessa. Hänelle maksetaan TES-mukaista palkkaa. Oppisopimus on kuin määräaikainen työsopimus, jonka aikana uusi työntekijä uuteen ammattiin työn johdon ja ohjaajien avustuksella. Uusi työntekijä ei välttämättä ole heti valmis työntekijä, mutta hyvällä koulutuksella ja innokkaalla asenteella pääsee pitkälle.

Työnantajalle

Työnantajalle oppisopimus taas mahdollistaa työvoiman hankkimisen nopeasti ja vaivattomasti. Varsinkin kun koulutetuista osaajista on pulaa, niin mahdollistaa oppisopimus uusien osaajien hankkimisen ja kehittämisen osaksi omaan organisaatioita. Työnantajalle tarjotaan myös koulutuskorvausta työpaikalla tapahtuvasta ohjaamisesta.

Kuntarekryssä voit julkaista myös oppisopimusilmoituksia, jolloin saat ilmoituksellesi laajan näkyvyyden ja sitä kautta mahdollisimman paljon hyviä ehdokkaita. Luo ilmoitus normaalisti ja valitset vain ”Työpaikkailmoitus”-välilehdellä Työn luonne –valikosta kohdan oppisopimus. Oppisopimuspaikat tulevat automaattisesti näkyviin omalle alasivulleen Kuntarekryssä. https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/oppisopimus/.

Lue lisää oppisopimuksesta osoitteessa www.oppisopimus.fi

Haluatko lisätietoja? Ota yhteyttä