Porvoon kaupunki hyödyntää sijaisten hallinnoinnissa Kuntarekryä - ”Säästää paljon työaikaa ja vähentää mielettömästi stressiä”
Päiväkoti Helmessä Porvoon kaupungilla keikkatyöntekijät saadaan nopeasti tarvittaviin vuoroihin…
Ajatuksia ja kirjoituksia rekrytoinnista ja sen kehittämisestä.
Päiväkoti Helmessä Porvoon kaupungilla keikkatyöntekijät saadaan nopeasti tarvittaviin vuoroihin…
Sataedu eli Satakunnan koulutuskuntayhtymä on käyttänyt Kuntarekryä jo vuodesta 2011, eli ihan…
Kesä on monissa organisaatioissa hieman rauhallisempaa aikaa uusien rekrytointien osalta. Toki…
Kuntarekryn kautta saa tilattua yksittäiselle työpaikalle, useamman paikan rekrytointeihin tai…
Rekrytointimarkkinointi on nostanut päätään haastavassa rekrytointitilanteessa ja on monelle…
Työnantajamielikuvan rakentaminen ja työnantajana itsestään kertominen voi joskus olla haastavaa.
Alkukevät on sitä aikaa, kun opettajarekrytoinnit starttaavat. Operekryjen aikaan hakijoita on…
Näin vuoden vaihduttua, on sopiva hetki ottaa katsaus viime vuoteen. Vuosi oli jälleen vauhdikas ja…
Kesätyörekrytoinnit ovat aluillaan ja osalla ehkä jo täydessä vauhdissa. Kesätyöt julkisella…
Tiesitkö, että hyvinvointialueiden rekrytoinneille on olemassa oma sivu Kuntarekryssä?
Kuntarekry oli mukana Rekrytoija 2022 -tapahtumassa, joka järjestettiin 9.–10. marraskuuta…
Hyvinvointialueuudistus on itsessään merkittävä mullistus Suomessa, niin luonnollisesti joitain…