kuntarekry18.01.2021

Kuntarekry mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa

Oikotien organisoiman kampanjan tavoitteena on tarjota nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Työnantajan näkökulmasta kampanja on näkyvä tapa kehittää vetovoimaista ja vastuullista työnantajakuvaa. Kuntarekry toimii kampanjan yhteistyökumppanina jo seitsemättä vuotta.

Tänä vuonna tarjoamme kaikille kampanjaan osallistuville työnantajille kesätyöntekijöiden perehdytykseen Intro-perehdytysohjelmiston veloituksetta käyttöön. Intro on suunniteltu tehostamaan uusien työntekijöiden perehdytystä ja tuomaan näkyvyyttä perehdytyksen etenemiseen. Samalla Intro helpottaa perehdyttäjien työtä ja huolehtii, että kaikki perehdytykseen liittyvät tehtävät tulevat tehdyiksi ajallaan.

TUTUSTU INTROON

Hyvin hoidettu kesätyö on työnantajalle mahdollisuus tehdä vaikutus tulevaisuuden osaajiin ja kantaa samalla yhteiskunnallinen vastuunsa nuorten työllistämisestä. Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa työnantajat kehittävät kesätyöprosessejaan tutkimustiedon pohjalta ja verkoston hyviä käytänteitä peilaten.

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan avulla työnantaja erottuu edukseen! Vastuullinen kesäduuni on näkyvä tapa rakentaa vetovoimaista ja vastuullista työnantajakuvaa. Kampanjan tavoitteena on työelämästä innostunut nuori, vetovoimainen työnantajakuva ja pitkällä tähtäimellä parempi työelämä.

Kampanjassa mukana olevat työnantajat saavat runsaasti työkaluja sekä nuorten vinkkejä onnistuneen kesätyön tarjoamiseen. Seminaareissa, uutiskirjeissä ja artikkeleissa jaamme verkoston hyviä käytäntöjä kesätyössä hyödynnettäväksi.

ILMOITTAUDU MUKAAn kAMPANJAAN

Lue lisää aiheista

Jaa kirjoitus