Blogit

Blogit23.03.2021

Henkilökuvassa Porin kaupungin Tiina ja Eija

Tiina Limnell ja Eija Koskela Porin kaupungilta saivat yhden Kuntarekryn kymmenvuotispäivien kunniamaininnoista. Perustelut kunniamaininnalle oli, että Eija ja Tiina ovat kehittäneet Porin kaupungin rekrytoinnin toimintamalleja erittäin tehokkaaksi ja aitoudellaan piristäneet Kuntarekryn asiakastuen porukkaa vaikeimpienkin ongelmaratkaisutilanteiden keskellä. Heillä on aito halu helpottaa Porin kaupungin rekrytoivien esimiesten työtä viemällä käytäntöön Kuntarekryn tarjoamia mahdollisuuksia rekrytointiprosessin eri vaiheisiin. Toisin sanoen tehokas pieni tiimi! Pääsimme haastattelemaan Eijaa ja Tiinaa sekä kyselemään heiltä muutamia kysymyksiä liittyen heidän uraansa Kuntarekryn ja rekrytoinnin parissa.

Kertokaa hieman itsestänne ja millainen tausta teillä on rekrytointien parissa toimimisesta.

Eija on ollut Porin Perusturvan työhönotossa noin 10 vuotta osastonsihteerinä eli sijaishankinta, työsopimusten ja työvuorojen tekeminen oli jo ennestään tuttua. Tiina tuli noviisina rekrytointihommiin Noormarkun kunnanvirastolta kuntaliitoksen myötä. Asiakaspalvelua kuitenkin takana parikymmentä vuotta.

Mitkä ovat ensimmäiset muistonne Kuntarekrystä?

Eija oli ihan innoissaan, kun kuuli, että saadaan ohjelma sijaisten hankintaan. Sitä ennen käytettiin Excel-taulukkoa, josta katsottiin nimiä, kenelle soiteltiin ja tarjottiin töitä. Soitella sai pitkin päivää niin, että korvia kuumotti. Oli helpotus saada ohjelma, josta voi lähettää vaikka 50 sijaiselle työtarjouksen samaan aikaan tekstiviestillä ja vastauksenkin saa tosi nopeasti saadaanko sijaista vai ei.

Olimme pilotoimassa Kuntarekry-ohjelmaa ja yhteistyötä vaadittiin Kuntarekryn väen kanssa, että saatiin ohjelmasta sopiva. Ohjelmassa oli paljon hyviä juttuja, mutta myös kehitettävää on löytynyt matkan varrella. Me olimme todella paljon yhteydessä Kuntarekryn Riston ja Sannan kanssa ja välillä varmaan asioista väännettiin kättäkin.

Porissa otettiin ensin käyttöön rekrytointipuoli ja vähän viiveellä sijaisrekrytointi. Meitä oli alkuun viisi työntekijää rekrytoinnissa, nyt ollaan remmissä kahdestaan ja töitä kyllä piisaa. Olemme kovasti tehneet töitä Kuntarekry ohjelman eteen ja puhuneet ohjelman puolesta täydellä sydämellä.

Miten Kuntarekry on vaikuttanut työhönne?

Helpottanut ja järkeistänyt rekrytointeja kuten myös sijaisrekrytointeja. Ohjelmasta pystyy helposti olemaan samalla kertaa yhteydessä moneen hakijaan ja silti tietoturva säilyy. Ongelmatilanteissa neuvoja saa nopeasti FCG:n asiakastuesta.

Miten rekrytointi on omasta näkökulmastanne muuttunut viime vuosien aikana?

Hakemuksia tulee vähemmän kuin menneinä vuosina ja se koskee joka alaa. Työpaikkailmoitukset ovat tulleet rennommiksi ja ilmeikkäimmiksi ja niihin on panostettu enemmän kuin ennen, mistä kiitos meidän viestinnän väelle.

Porin työnantajakuvaus on hyvä:

”Porin ytimessä on sitkeä yrittäminen ja oma tapa tehdä – alalla kuin alalla. Täällä tehdään itse, luodaan tyhjästä ja noustaan tuhkasta. Elämään, ympäristöön ja tekemiseen suhtaudutaan intohimoisesti. Kulmia ei koskaan hiota liian pyöreiksi ja vastakohdille löytyy tilaa. Tervetuloa siis tähän noin 6000 työntekijän joukkoon. Tulitpa sitten hoitajan hommaan tai piirtelemään kaavoja, meitä kaikkia yhdistää asukas- ja asiakaslähtöisyys”.

Teillä on pitkä ura kuntaorganisaatiossa takana, mitä mukavia muistoja tai hauskoja sattumuksia nostaisitte erityisesti esiin vuosien varrelta?

No kyllä edelleen ykkösenä on se harjoittelurekrytointi ”apinankesyttäjä”, mikä piti mennä koulutuspuolelle, mutta menikin julkiseen hakuun Kuntarekryyn ja TE-palveluiden sivuille. Meillä täällä Porissa on tapana puhua asioista melko suoraan, niin luulen että tuo FCG:n porukka on jokuset naurut saaneet meidän kustannuksellamme. Porissahan on lisäksi aina oma tapa tehdä asioita. Meidän mielestämme FCG:n porukan kanssa huumori lentää, ollaan sitten oltu lähikoulutuksissa tai Teamsissä.

Me ollaan siitä hauska ”rekrytointikaksikko”, että Eija on meillä se rauhallinen ja minä sitten se vastakohta, jolle sattuu ja tapahtuu. Samanlaisella huumorilla kuitenkin mennään.

Porin murre (myös porilainen eläintarvikeliike) aiheuttaa välillä isoja hymyjä: sannyjo (sano nyt jo), tulnyjo (tule nyt jo), mää ole iha flaati (minä olen ihan väsynyt), käydää tual yhtäkkii (nopeasti), heinysit! (heippa!), lähdetää sikko sää olet tehny sen (lähdetään sitten kun olet tehnyt sen), mukko mää en kerkee (mutta kun en ehdi), ei täs mittää (keskustelu on päättynyt).

Jos joku pohtii, että kannattaisiko Kuntarekryä käyttää rekrytoinneissa, mitä kertoisitte hänelle?

Ehdottomasti kannattaa, sillä tämä ohjelma taipuu moneen ja helpottaa työntekoa. Ohjelmaa voidaan käyttää myös mm. työnkierrossa ja uudelleensijoituksissa. Koulutukset ovat hyviä ja selkeitä ja asiakaspalvelu todellakin pelaa.

Kaikki kunniamaininnat löydät täältä

Lue lisää aiheista

Jaa kirjoitus