Blogit
Ensimmäiset täysin virtuaaliset Kuntarekry-päivät
Viime viikon aikana kokoonnuttiin pitämään maailman historian ensimmäiset täysin virtuaaliset Kuntarekry-päivät. Jo alun perin livetapahtumiin Ouluun ja Helsinkiin oli ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia. Vallitsevan tilanteen johdosta Kuntarekry-päivät siirrettiin kuitenkin pidettäväksi digitaalisesti, eikä se menoa tuntunut haittaavan. Osallistujia oli edelleen ennätyksellisen paljon ja päivien aikana käytiin läpi polttavia puheenaiheita rekrytoinnista sekä Kuntarekry-palvelun käytöstä.
Avaussanat
Päivän avasi ypöyksin pimeästä Oulun toimiston Inno huoneesta FCG Talentin toimitusjohtaja Misa Leiber. Misan puheenvuorossa nähtiin hieman historian havinaa Kuntarekryn kymmenvuotis juhlavuoden kunniaksi ja katsottiin miltä ensimmäinen Kuntarekry.fi-sivuston ulkoasu näytti kymmenen vuotta sitten. Lisäksi Misa kävi puheenvuorossaan läpi kuinka paljon Kuntarekry on kasvanut ja kehittynyt kymmenen vuoden aikana ja siitä on kasvanut monipuolinen kokonaisuus, joka tukee kunta-alan rekrytointeja ja työnantajia heidän työssään.
Pienryhmä workshopit
Avaussanojen jälkeen oli aika aloittaa pienryhmätyöskentely. Jokainen osallistuja sai valita hänelle mieleisensä aiheen. Pienryhmien aiheet käsittelivät laadukasta työnantajaviestintää, rekrytointimarkkinointia, anonyymin rekrytoinnin hyötyjä ja haasteita sekä sijaisrekrytointia Rekrymobiililla. Alun alkaen monia jännitti, miten pienryhmien työskentely onnistuu etäyhteyksien varassa, mutta loppujen lopuksi ne menivät hienosti. Kaikissa ryhmissä saatiin aikaiseksi hyvää keskustelua rekrytoinnin eri vaiheista. Ja etenkin pienryhmiin kokoontuminen sujui sutjakkaasti ja pienryhmä päästiin aloittamaan noin 15 minuuttia etuajassa.
Kuntarekry.fi - työnantajaesittelysivun mahdollisuudet
Lounaan jälkeen palvelupäällikkömme Anne-Mari kävi läpi Kuntarekry.fi-sivuston työnantajaesittelysivustoja ja niiden mahdollisuuksia. Työnantajaesittelysivujen avulla työnantajien on mahdollista kertoa organisaatiostaan, tutkia omien ilmoitustensa analytiikkaa sekä koota kaikki työpaikkansa yhteiseen paikkaan ja paljon muuta. Esittely kirvoitti myös pientä kilpailuhenkeä suosituimpien työnantajasivujen ympärille ja etenkin Tampereelta aiottiin lähteä taistelemaan kärkipaikoista tosissaan. Lisäksi myös Kuntarekrystä saatava analytiikka kiinnosti kovasti ja herätti keskustelua puheenvuoron aikana.
Lue lisää työantajaesittelyiden mahdollisuuksista
Kuopion kaupunki ja Intro perehdytysohjelmisto
Seuraavaksi oli vuorossa Kuopion kaupungin sovellusasiantuntija Kirsi Roitto, joka esitteli miten ja miksi Kuopion kaupunki on ottanut käyttöönsä Intro perehdytysohjelmiston. Kirsi esitteli oikein asiantuntevasti miksi Intro on ollut heille oiva työkalu ja miten he aikovat jatkossa myös kehittää sen käyttöä eri yksiköissä. Kirsin esitys kirvoitti myös yleisössä ihastusta ja esitystä kehuttiin selkeäksi ja erittäin asiantuntevaksi. Ja vielä kun sai kuunnella sitä lupsakkaa Savon murretta, joka on kuin musiikkia korville.
Mitä ikinä olet halunnut tietää Kuntarekrystä
Kaffepaussin jälkeen vuorossa oli sovelluskonsulttimme Risto Kökkö, jonka puheenvuoro kantoi nimeä mitä olet halunnut tietää. Puheenvuoron aikana käytiin osallistujien ennakkoon ja siinä hetkessä esittämiä kysymyksiä Kuntarekry-järjestelmän käytöstä. Kysymyksiä sateli runsaasti ja Risto sai taklattua monia osallistujien kysymyksiä selkeällä esityksellään.
Tuotekehityksen terveiset
Päivän päätti tuotejohtajamme Jari Lepistö, joka kertoi yleisölle terveiset tuotekehitykseltä. Jari kertoi Kuntarekryn kehityksestä ja mm. ajankohtaisista anonyymin rekrytoinnin kehityksestä sekä sijaisten hallinta –järjestelmän uudistuksista. Lisäksi Jari esitteli, kuinka Kuntarekryyn tehdään jatkossa pienempiä uudistuksia nopeammalla syklillä ja uusia versioita päivitetään n. kerran kuussa.
Uudistuksista lisätietoja löydät täältä
Lopuksi
Vaikka alkuun jännitti miten tällaisen päivän voi vetää läpi täysin virtuaalisesti, täytyy todeta että päivä oli onnistunut. Siitä kertoo myös osallistujien kommentit sekä nopea palautekysely, jonka mukaan 100 % osallistujista piti päivää joko erittäin hyvänä tai hyvänä. Eikä kyyneliltäkään säästytty ja lopussa herkistyi sekä palveluntarjoajan että asiakkaan osapuolten silmäkulmat. Ja kyseessään oli totta kai onnen kyyneleet! Tästä on hyvä jatkaa kohti arjen pyörityksiä, vaikka ne tällä hetkellä ovatkin hieman erilaisia. Seuraavia Kuntarekry-päiviä aletaan myös suunnittelemaan ja kuka tietää, jos ne vaikka pidetään täysin AR-teknologian avulla. Pysytään terveinä!
Terveisin,
Kuntarekryn poppoo