Blogit24.02.2020

Miten käyttää dataa hyödyksi rekrytoinneissa?

Parhaiden käytäntöjen löytäminen rekrytoinnin tueksi voi olla haaste kenelle tahansa HR-asiantuntijalle. Usein päätöksenteko on perustunut enemmän näppituntumaan kuin kylmiin faktoihin. Nykyään rekrytoinnissa on siirrytty enemmän dataan pohjautuvaan lähestymistapaan. Datapohjaisen rekrytointiprosessin rakentaminen sekä taiteena että tieteenä vaativat aikaa ja osaamista, mutta kunnollisesti tehtynä ne mahdollistavat kuitenkin entistä laadukkaampien hakijoiden tavoittamisen sekä koko rekrytointiprosessin kehittämisen parempaan suuntaan.

Rekrytoinnin tueksi on mahdollista tuoda monipuolista analytiikkaa ja metriikkaa. Dataa ei kannata kuitenkaan kerätä vain sen takia, että olisi jotain mitä esitellä. Valitsemalla oikeat mitattavat asiat, saat paljon hyödyllistä tietoa rekrytointiprosessin kehittämisen tueksi. Muista kuitenkin, että erilaiset työtehtävät ja eri organisaatiot kaipaavat erilaista dataa rekrytoinnin tueksi. Aloita valitsemalla muutamia tärkeitä mittareita, jatkossa voit miettiä uusia mittareita tukemaan kehitystä. Nämä mittarit voisivat olla esimerkiksi.

  • Kustannukset per rekrytointi. Kuinka paljon yksi rekrytointi maksaa organisaatiollesi?
  • Aika per rekrytointi. Kuinka pitkään rekrytointiprosessi kestää?
  • Lähde. Mitä kautta henkilö, joka palkattiin löysi ilmoituksen ja organisaatiosi?
  • Hakijoiden kokemukset. Palautteen kerääminen ja sen hydyntäminen

Tehosta datan keräämistä

Tiedon ja datan kerääminen on usein aikaa vievää. Pyri tekemään sen mahdollisimman kivuttomasti. Käytä hyödyksi rekrytointijärjestelmääsi ja etsi uusia tapoja kerätä dataa. Esimerkiksi Google Analyticsin avulla saat kerättyä tietoa urasivustasi tai voit myös käyttää hyödyksi erilaisia tutkimuksia ja kyselyitä.

Käytä dataa hyödyksi

Kun olet kerännyt dataa, mieti miten voit parhaiten hyödyntää sitä. Tutki mikä rekrytointiprosessissa toimii ja mikä ei. Etenkin kannattaa kiinnittää huomiota niihin pullonkauloihin, jotka hidastavat tai vaikeuttavat prosessia. Yleisimpiä pullonkauloja ovat esimerkiksi hakemusten läpikäynti ja hakijoiden seulonta sekä haastattelut ja jopa itse työtarjouksen vastaanottaminen.

Tutkimalla rekrytoinnin haasteita, löydät yleensä parhaiten myös vastauksia. Tutki tulevatko hakemukset useista eri kanavista, vai voisiko ne kerätä suoraan yhteiseen paikkaan. Voisiko esimerkiksi rekrytointijärjestelmä helpottaa hakijoiden seulontaa tai tietyt spesifit seulontakysymykset olla avuksi hakijoiden läpikäynnissä. Mieti helpottaisiko esimerkiksi videohaastattelu ajankäyttöä tai toisiko työnantajamielikuvan parantaminen lisää halukkaita työnhakijoita

Tiedosta datan rajoitukset

Muista kuitenkin, että data itsessään ei kerro sinulle, miksi jotain tapahtuu. Saat tiedot tutkimalla, yhdistelemällä ja tulkitsemalla erilaista dataa. Data ei myöskään itsessään ole ratkaisu ongelmiin. Data kertoo mitkä asiat toimivat, ja mitä tulisi parantaa. Sinä olet kuitenkin se, joka päättää tehdäänkö asioille jotain. Data ei myöskään aina ole puolueetonta, joten sitä ei kannata tuijottaa sokeasti. Dataa kannattaa myös aina katsoa toiselta, hieman kriittisemmältä kantilta. Esimerkiksi, data voi hyvinkin luokitella ihmiset järjestykseen, mutta ihminen on kuitenkin se, joka lopullisen päätöksen tekee.

Arvioi menneisyyttä ja suunnittele tulevaa

Vaikka rekrytoijasi ovat tottuneet tekemään päätökset näppituntuman avulla, voivat he löytää analytiikasta paljon apuja helpottamaan päätöksen tekoa. Tutkimalla mikä on toiminut aiemmin, autat heitä myös näkemään, miten asiat kannattaa tehdä. Tämän tiedon avulla, voitte yhdessä suunnitella miten kehitätte rekrytointia tulevaisuudessa ja teette entistä parempia palkkauspäätöksiä.

Apuja datan käyttöön rekrytoinnin asiantuntijapalveluilla