Blogit

Blogit21.04.2020

Muista työnhakijaviestintä myös poikkeustilanteessa

työnhakijaviestintä

Tämä aika on haastavaa. Tietyillä aloilla on pulaa työntekijöistä ja suuri kiire. Toisilla aloilla rekrytoinnit on jouduttu jäädyttämään tai viivyttämään niitä, kunnes tilanne on rauhoittunut. Tämä tilanne aiheuttaa haasteita muutenkin työnantajille. Kiire on kova, kun henkilöstöä pyritään uudelleensijoittamaan sekä löytämään tekijöitä niihin paikkoihin, joissa työpaikkoja on tarjolla.

Vallitseva tilanne voi aiheuttaa haasteita myös jo käynnistettyihin rekrytointeihin sekä niiden läpivientiin. Älä kuitenkaan unohda yhtä tärkeää elementtiä, hakijaviestintää. Työnhakijat voivat ihmetellä, jos heidän hakemistaan paikoista ei kuulu mitään ja rekrytointi on jouduttu jäädyttämään tai siirtämään tulevaisuuteen. Hyvällä hakijaviestinnällä vaikutat kuitenkin positiivisesti työnantajakuvaasi sekä varmistat sen, että rekrytointien taas käynnistyessä hakijat ovat edelleen kiinnostuneita hakemaan teille töihin.

Älä jätä epätietoisuuteen

Mikään ei ole hakijan mielestä niin epämukavaa kuin epätietoisuus. Tällaisena aikana sen vaikutus voi vielä korostua. Ole yhteydessä hakijoihin ja kerro heille missä mennään ja mikä on tilanne kyseisen rekrytoinnin suhteen.

Jos hakijoita on vähän ja jos vain ehdit, voit olla hakijoihin yhteydessä henkilökohtaisesti. Tämä luo luotettavamman kuvan ja lisää hakijaviestintään henkilökohtaisemman otteen. Jos taas hakijoita on paljon, voit käyttää rekrytointijärjestelmääsi ja lähettää hakijoille viestin, jossa kerrot yleisesti, missä rekrytoinnin suhteen mennään. Tärkeintä kuitenkin on, että tiedotat hakijoita rekrytointien tilasta.

Ole läpinäkyvä ja kerro asiat niin kuin ne ovat

Tilanne on haastava, myös työnhakija ymmärtää sen. On parempi kertoa asiat suoraan ja läpinäkyvästi. Hakijalle on parempi kertoa, että emme ikävä kyllä tällä hetkellä voi rekrytoida lisää väkeä tai että kyseisen tehtävän rekrytointia on jouduttu siirtämään. Jos vain tiedät, miten rekrytoinnin kanssa edetään, kerro se myös suoraan. Näin ollen hakija tietää, mitä odottaa. Jos taas tilanne muuttuu entisestä viestistäsi, muista laittaa uutta tietoa rekrytoinnin tilanteesta.

Hakijaviestinnän suhteen on parempi kertoa liikaa kuin liian vähän. Jättääksesi positiivisen kuvan organisaatiostasi ja varmistaaksesi, että hakijat pysyvät kiinnostuneina jatkossakin, on hyvä hakijaviestintä erittäin tärkeää. Hakijaviestinnän suhteen ei varmasti ole yhtä oikeaa tapaa, mutta läpinäkyvyys, selkeys ja avoimuus ovat tärkeitä asioita pitää mielessä. Hakijat ovat varmasti ymmärtäväisempiä sen suhteen, että tilanteet muuttuvat kuin että heidät jätettäisiin täysin pimentoon.

Kaipaatko apuja hakijaviestintään?

Ota yhteyttä