Blogit30.10.2019

Työnantajamielikuva ja kannattaako siihen panostaa?

Työnantajamielikuva termi vilisee useissa rekrytointiaiheisissa tapahtumissa ja kirjoituksissa nykypäivänä. Sitä käytetään yleensä kuvaamaan työnantajan brändiä työnhakijoiden silmissä. Pohjimmiltaan työnantajamielikuva on se kuva, jonka olet rakentanut organisaatiosi työkulttuurin ympärille. Työnantajamielikuva vahvistaa ajatusta, joka hakijalla on organisaatiostasi ja se voi hyvinkin vaikuttaa siihen hakeeko hän teille töihin.

Muutamissa keskusteluissa asiakkaidemme kanssa olen törmännyt siihen, että julkisen sektorin on vaikeampi kilpailla osaavista tekijöistä, koska palkat ovat pienemmät ja julkista sektoria ei pidetä houkuttelevana työpaikkana. Ikävä kyllä tämä johtuu niistä vanhoista ajatuksista, jonka kanssa kaupungit ja kunnat ovat painineet jo pitkään. Kun tämä mielikuva on rakennettu, sen muuttaminen voi olla todella haastavaa.

Lue myös: Kun tavoitteena on hyvä työnantajamielikuva, työntekijä on paras puhemiehesi

Kannattaako työnantajamielikuvan rakentamiseen panostaa?

Organisaatiollasi on työnantajamielikuva, olipa sitä mietitty tai ei. Yleensä etenkin negatiivinen työnantajamielikuva vaikuttaa enemmän kuin positiivinen. Juuri siksi kannattaa vaikuttaa siihen, että tämä positiivinen kuva on se, joka hakijoilla organisaatiostasi on.

Olet ehkä huomannut, että jotkut yritykset saavat houkuteltua parhaat mahdolliset kandidaatit osaksi organisaatiotaan. He todennäköisesti näyttävät näiden ehdokkaiden silmissä mielenkiintoiselta paikalta, jossa on hyvä työskennellä. Todennäköisesti nämä organisaatiot ovat panostaneet työnantajamielikuvansa rakentamiseen, vaikka se ei siltä aina ulospäin näytä. Heidän työnantajabrändinsä houkuttelee osaajia.

Mahdollisuutesi rekrytointikilpailussa paranevat, kun ihmiset jotka etsivät töitä tuntevat organisaatiosi ennen kuin edes ajattelevat että olisivat hakemassa teille töihin. Työnantajamielikuvaan sijoittaminen voikin olla paljon kannattavampaa kuin mitä yleisesti uskotaan.

Työnantajamielikuvan rakentaminen

Työnantajamielikuvan rakentaminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan se on jatkuva prosessi. Mukana on paljon liikkuvia osia, joihin ei aina voida edes itse vaikuttaa. Kuitenkin perusasiat, kuten omista työntekijöistä huolehtiminen ja parempaan hakijakokemukseen pyrkiminen auttavat asiassa eteenpäin.

Vaikka työnantajamielikuvan rakentaminen lasketaan yleensä markkinointitiimin harteille, on vastuu koko työyhteisöllä. Tieto tähän rakentamiseen on saatavilla helposti. Kysy suoraan työntekijöiltäsi mikä organisaatiossasi on hyvää ja mitä voidaan kehittää. Näihin asioihin panostamalla, parannat myös jatkossa työnantajamielikuvaasi sekä saat positiivisen viestin esiin auttamaan uusien työntekijöiden rekrytoinnissa.

Sinua voisi kiinnostaa myös: Kuinka markkinointi voi auttaa rekrytointiasi?

Apuja työnantajamielikuvaan rekrytoinnin asiantuntijapalveluilla